Arkkulaite, jossa on oransseja kookkaita gerberoita, paljon vihreitä lehtiä, valkoisen arkun päällä. Hautauspalvelu Kaiho Oy - Hautajaiskukat kuva

Nro 10 , Gerberat

Hinta: 150 €

Kuvaus: gerbera ja vihreät lehdet

Arkkulaitteet

Kukat kertovat surujuhlasta

Arkkua koristavat kukat valitaan edesmennyttä läheistä muistaen. Arkkulaite voidaan tehdä esimerkiksi vainajan lempikukista tai -väreistä.

Huom. Sivullamme kerrotaan kuvassa olevan kukkalaitteen hinta. Kukkalaitteiden kokoa ja siinä olevia kukkia voidaan vaihtaa toiveiden mukaisesti, jolloin hintakin muuttuu. Kukkien kuljetuksesta siunaus- tai jäähyväistilaisuuteen veloitamme 15 euroa.

Surulaitteet

Kukilla hyvästellään läheinen

Kukkien valinta edesmenneelle läheiselle on osa surutyötä. Kauniit kukat tuovat myös lohtua. Siunaus- tai jäähyväistilaisuudessa kukat lasketaan yleensä arkun sivuille telineille.

Surukimput ja irtokukat

Kukat ovat viimeinen tervehdys

Kimppu on suruvihkoa kevyempi. On mahdollista sopia, että irtokukat lasketaan siunaus- tai jäähyväistilaisuudessa maljakkoon arkun viereen. Jos kukkia ei viedä haudalle, voivat omaiset halutessaan ottaa niitä mukaan muistotilaisuuteen.